Aina sanotaan, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvilla on viestinnässä merkittävä rooli: ne kuvittavat, selventävät ja elävöittävät. Kuvat ilmentävät julkaisijansa arvoja ja tapoja toimia.

Kun yritykselle luodaan visuaalinen ilme, suunnitellaan myös kuvalinja. Kuvalinja jatkaa muun visuaalisen ilmeen maailmaa ja viestii niitä asioita, joita on käytetty suunnittelun lähtökohtina. Halutaanko esimerkiksi antaa rento, seesteinen vai energinen vaikutelma? Käytetäänkö valokuvia, kuvituksia vai niiden yhdistelmiä? Käytetäänkö infografiikkaa tai ikoneita? Ovatko kuvat värillisiä, mustavalkoisia vai sävytettyjä? Saako kuvien päälle laittaa grafiikkaa tai tekstiä? Ovatko kuvat esittäviä vai symboloivatko ne jotain? Käytetäänkö ihmisiä, maisemia, esineitä vai jotain muuta? Näihin kysymyksiin vastaamalla saadaan synnytettyä tapa kuvittaa yrityksen maailmaa.

Yhdessä vai yksin?

Kun yksi kuva voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa, kuva ja teksti yhdessä kertovat vielä paljon enemmän. Kuvan ja tekstin liitolla pystytään luomaan tarinoita, joita toinen esitysmuoto yksin ei kykene välittämään. Nokkela yhdistäminen välittää enemmän tietoa, antaa ahaa-elämyksiä, joskus huvittaa. Jälkimmäisen kohdalla tosin toive on, ettei tahattomasti. Kuvan ja tekstin yhdistelmällä lisätään merkityksiä ja toisinaan annetaan tulkinnalle tilaa.

Klassinen esimerkki: Eläinkauppa myy monenlaisia eläimiä. Kampanjassa he mainostavat kanarialintuja:”Sirkuttajia sinun iloksesi. Sulostuta elämääsi kanarialinnuilla.” . Kuvan valinta vaikuttaa mielikuvaan:

kanarialinnutkissa ja kanarialintu

Alamme tulkita heti. Kumpikin kuva on totuudenmukainen, koska ne viestivät yrityksen tarjoomasta. Kuitenkin kissa laittaa katsojan mielessä höyhenet pöllyämään, mikä tekee kuvasta katsojan mielentilasta riippuen mauttoman tai koomisen. Jos huomion herättäminen on tavoitteena, tällainen yhdistelmä tietysti toimii.

Toinen esimerkki: Yritys kertoo tekstein olevansa toimialansa laadukkain ja asiakaslähtöisin toimittaja. Kuva vasemmalla vahvistaa tätä, kuva oikealla vie sanomalta pohjan pois. Henkilöstön kuvien lisääminen verkkosivustolle tukee asiakaslähtöisyyden sanomaa.

asiakaspalvelukahvia

Löytyisikö originaalia?

Painotuote ja digitaalinen alusta tarvitsevat eri tavalla käsitellyn kuvan. Nyrkkisääntö on, että mitä isompi ja parempilaatuinen originaali on käytössä, sitä varmemmin se taipuu kaikkiin tarpeisiin. Jos kuvan koko on kilotavuja (kt), silloin siitä hyvin harvoin on painotuotteeseen. Megatavuihin kun päästään, kuva todennäköisesti toimii.

Nettiin kuvia puolestaan kevennetään, jotta sivustot latautuisivat nopeammin. Digitaalisessa maailmassa riittää pienempikin kuvatiedosto, mutta mahdottomiin ei pikkuruisilla kuvilla verkossakaan pysty. Kännykkäotokset säästetään someen.

Valokuvaajalta vai kuvapankista?

Valokuvaajan ottamat kuvat ovat uniikkeja, käyttäjänsä tarpeisiin räätälöityjä otoksia, jotka eivät tule muualla vastaan. Kun valokuvaajalla on selkeä visio siitä, millaisia kuvia tarvitaan ja missä niitä käytetään, yritykselle syntyy ikiomaa materiaalia henkilökuvista brändikuviin. Kun valokuvat suunnitellaan huolellisesti ennen kuvauksia, ne palvelevat yrityksen markkinointiviestintää pitkäkestoisesti ja monipuolisesti.

Kuvapankeista voi ostaa kuviin käyttöoikeuden kahdella tapaa: Voi hankkia kuvan oikeudet kokonaisuudessaan ostamalla kuvan pois markkinoilta, jolloin kukaan muu ei voi enää käyttää kuvaa. Toinen vaihtoehto on ostaa kuvaan käyttöoikeudet royalty-free-kuvapankista. Silloin kuvan hinta on huomattavasti edullisempi, mutta sitä voivat käyttää muutkin. Kuvan hintaan vaikuttavat muun muassa kuvan koko, kuvan käyttötarkoitus ja kuvan käyttöaika.

Kuvalinja voi olla myös osittain tai kokonaan kuvitusta. Kuvitustyyppejäkin on useanlaisia: esittävää piirrettyä kuvaa tai abstraktia grafiikkaa. Kuvituksen luo kuvittaja tai graafikko.

Saako tätä käyttää?

Kuvat ovat tekijänoikeudenalaista materiaalia. Valokuvaajalla ja kuvittajalla on aina taiteellinen oikeus tuotokseensa, kunnes hän myy oikeuksia kuvan käyttöön tilaajalle. Hyvä nyrkkisääntö on, että ilman lupaa kuvaa ei saa käyttää. Kuvan käyttöehdoissa sovitaan esimerkiksi kuka kuvaa saa käyttää, missä medioissa, kuinka kauan, millä maantieteellisellä alueella ja kuinka kuvaa saa muokata.

Investointi laadukkaaseen kuvamateriaaliin ei mene hukkaan. Uniikki juuri yrityksen tarpeisiin sopiva kuvallinen viestintä lunastaa tuhannet sanansa aivan varmasti.

Jännittääkö? Siinäpä kysymys, jota minulta kysyttiin ennen Booster Akatemiassa aloittamista niin monta kertaa, että hyväkin matemaatikko olisi mennyt laskuissa sekaisin.

Tottakai uudessa paikassa aloittaminen jännittää aina, varmasti niin opiskelijaa kuin konkariakin. Toisaalta pieni jännitys luo hyvän vireen oppimiselle ja kehittymiselle.Pieni jännitys potkii pistämään parastaan ja kertoo, että asia on itselle tärkeä.

Itseäni jännitti harjoittelun lähestyessä se, että onko markkinointi se minun juttuni. Jo yläasteella olin sitä mieltä että se on, ja sitä päämäärää kohti olen polkuani tähän saakka kulkenut. Silti jännitti, kun vihdoinkin odotettu harjoittelujakso mainostoimistossa alkoi lähestymään. “Mitä, jos en osaa?” “Mitä, jos minusta ei ole siihen?” “Mitä, jos en olekaan tarpeeksi luova ja innovatiivinen?”

Jännitys hälveni jo viimeistään toisena harjoittelupäivänä. Booster Akatemiassa tunsin kuuluvani Boosterilaisten joukkoon hyvin vaivattomasti. Lämpimään, positiiviseen ilmapiiriin oli helppo sopeutua ja kysyä voi melkein mitä tahansa, keneltä tahansa. Harjoitteluohjelma on rakennettu toimimaan yhdessä muun Boosterin kanssa ja me harjoittelijat pääsemme tekemään oikeita töitä oikeiden, omien asiakkaidemme kanssa. Projektipäällikköharjoittelijana olen muun muassa ottanut tuotekuvia ja ollut mukana ideoimassa kokonaista brändiä. Nämä ovat minusta molemmat sellaisia juttuja, joita jokaisen markkinoinnista kiinnostuneen liiketoiminnan opiskelijan tulisi kokea harjoittelussaan.

Harjoittelujakso on opiskelijalle mahtava tilaisuus kokeilla siipiään ja soveltaa koulun penkillä opittuja asioita. Monille työharjoittelupaikka on myös ovi työelämään valmistumisen jälkeen. Täällä meillä harjoitteluun on otettu mahtava asenne: meidän ei oleteta osaavan kaikkea, vaan koko porukka on sitoutunut opettamaan meitä. Sparraus on avainsana niin Boosterin kuin Akatemiankin toiminnassa, ja se näkyy ja tuntuu positiivisena boostauksena päivittäin.

Vieläkö jännittää? Se on hyvä juttu. Työharjoittelupaikkaan kannattaa suhtautua tosissaan ja innolla, sillä silloin on erinomainen tilaisuus oppia ja luoda verkostoja tulevaisuutta varten. Työharjoittelupaikka on ikkuna tulevaisuuteen.

Ei oo todellista. Käytätkö sä välimerkkejä sun postauksissa? Vähän noloo. Ash. Aina saa hävetä.

Myönnettäköön, että nyt osui jälkikasvun kommentti arkaan paikkaan. Nuoriso on vuosikymmenten saatossa tuonut Suomen kieleen monta hyvää sanaa, mutta please, älä anna tämän mennä läpi. Ymmärrä, että välimerkit ovat tekstin aivot ja rytmi. Niiden voimalla ymmärretään, mitä siinä sanotaan. Sitä paitsi olen vasta luopunut pistekolmikosta lauseen lopussa, jotta en vaikuttaisi keski-ikäiseltä…

Jokaisella sukupolvella on kielessä omat suosikkinsa ja inhokkinsa. Jos nuorten kielessä hymyilyttävät nyt semimageet paidat, spedet tyypit, faijan raget tai mutsin stalkkaamiset, muutaman vuoden kuluttua osa näistä ilmauksista on peruskauraa kaikkien kielessä. Toinen vaihtoehto tietysti on, että sanat käytetään kuoliaaksi eli syntyy muoti-ilmauksia, joita ei enää kukaan kestä. Veikkaan, että rageeminen ainakin heilahtaa hyvin pian jompaankumpaan laariin.

Normipäiviä ja myötähäpeää

Kieli herättää ja on aina herättänyt käyttäjissään vahvoja tunteita. Kun sana tai sanonta inhottaa, se inhottaa ja piste. Tutkitusti eniten ärsyttävät turhina pidetyt partikkelit (elikkä, niinku), muoti-ilmaukset (puitteissa, pitkässä juoksussa), lainasanat (miitinki, sikspäkki), sivistyssanat (fasiliteetti, prioriteetti) ja englannin kielen sanat, joita sellaisinaan tungetaan suomalaisiin lauserakenteisiin (about, anyway).

Inhotut kielen ilmiöt ovat tyypillisesti joko uusia tai turhia. Uutuudet yhdistetään usein nuorten kieleen, missä on jo lähtökohtaisesti riittävästi ärsytysmomenttia monelle. Puheelle tyypillisistä partikkeleista taas harmistutaan, kun ne eivät tuo uutta informaatiota. Niin joustavia kuin me kielenkäyttäjät kuvittelemmekin olevamme, tosiasiassa pidämme kaikenlaisia muutoksia huolestuttavina. Positiivisia tunteita nettipalstojen kielikeskusteluissa näyttävät herättävän vain mahdollisimman alkuperäisinä säilyneet sanat ja rakenteet.

Kielen kehityksen jarruna eivät siis olekaan vain hitaasti päivittyvät normit, vaan käyttäjien oma uskollisuus ja rakkaus kieltään kohtaan. Ei ole suomen kieleen juurtunut meitsie, vaikka usein ”meitsi tahtoo mukaan”. Eikä ole julkisia budjetteja hetkeen leikattu juustohöylällä.

Mutta kun uudella sanalla tai ilmauksella on aidosti käyttöä, se voi tarttua yllättävänkin äkkiä. Minulla ainakin on aika usein normipäivä. Joskus olen mukavuusalueella, toisinaan sen ulkopuolella. Tunnen myötähäpeää, ja elämäni on arpomista ja säätämistä. Nämä kaikki ilmaukset ovat tulleet suomen kieleen tällä vuosituhannella.

Eeppistä ja vieläpä totta.

Tällaisessa työpaikassa kuin mainostoimisto muutos on liiankin tuttu sana. Se on osa meidän DNA:ta, ja se tulee suoraan selkärangasta, opituista tavoista sekä halusta tehdä jotakin hienoa. Muutos on hyvä asia, joka pitää meidät valppaina ja tukee kehitystä suunnittelijoina, ideoiden synnyttäjinä ja asiantuntijoina. Muutos ajaa meitä eteenpäin.

Pöydän toisella puolella muutos koetaan kuitenkin usein arvaamattomana ja pelottavana. Emme voi olla varmoja, kuinka asiat menevät tai mitä muutoksen jälkeen tulee olemaan. Muutosta halutaan, mutta siihen ei olla valmiita tarttumaan. Epäonnistuminen varjostaa ajatuksiamme ja ajaa kohti ennalta arvattavaa lopputulosta. Rohkeus katoaa kaiken pelon keskellä, ja suunnitelmat sulavat neuvottelujen edetessä keskitasolle.

Mainostoimiston työntekijänä minun pitää katsoa myös peiliin. Miksi annoin periksi enkä perustellut näkökantaani riittävän selkeästi? Rupesinko epäilemään muutosta itsekin?

 

Mutta miksi kaiken pitää aina muuttua?

Vuoden Huiput -festivaalin keynote-puheenvuorot kertoivat yksi toisensa perään samaa tarinaa: että tunnetta ei voi koskaan sivuuttaa. Menestyvät yritykset keskittävät resurssinsa erinomaiseen asiakaskokemukseen, jossa ei ole jätetty pienintäkään yksityiskohtaa miettimättä. Kokemuksen suunnittelu on lähtenyt liikkeelle omistautuneista työntekijöistä eivätkä työntekoa varjosta tiukat säännöt tai rajoitteet. Ympäristö on täynnä mahdollisuuksia, mikä tekee menestyvistä brändeistä kiinnostavia.

On mielenkiintoista, että tällaisten brändien ympärillä käy jatkuva kuhina. Otetaan esimerkiksi Uber, jonka toimista uutisoidaan ympäri maailmaa lähes viikoittain. Yrityksen perustajat Travis Kalanick ja Garret Camp halusivat muutoksen siihen, että taksia ei tarvitsisi enää viittoa pimeissä ja kylmissä illoissa. Miksei kyytiä voisi tilata yhdellä napautuksella? He esittivät itselleen yksinkertaisen kysymyksen, joka laittoi liikkeelle muutoksen, joka on mullistanut kuljetus- ja logistiikkapalvelut ympäri maailmaa muutamassa vuodessa.

Teenage Engineeringin perustaja ja johtava suunnittelija Jesper Kouthoofd tiivisti asian mielestäni hyvin: ”kun pidätte hauskaa, teette kovasti töitä ja luotte loistavan tuotteen, niin asiakkaat ja raha seuraavat perässä”. Heidän yrityksessään jokainen uusi tuote syntyy työntekijöiden kiinnostuksesta ratkaista arjen todellisia ongelmia. Aluksi haaste tuntuu mahdottomalta, mutta lopulta sisäinen motivaatio ajaa tiimin loistavaan lopputulokseen. Tällaisten ongelmien ratkaiseminen on brändin syvintä kehitystä. Tuote tai palvelu perustuu oikeaan ongelmaan, se on loppuun asti mietitty ja toiminnoiltaan huippuluokkaa. Lisäksi markkinoinnissa oma yhteisö seisoo järkkymättä luomuksen takana, mikä antaa loistavat lähtökohdat maailman valloitukseen.

Uskon, että muutos on automaatio yritysten sisällä, kun kulttuuri on vapaa ja luo ihmisiin uskoa omaa työtään kohtaan. Me teemme yhdessä jotakin suurempaa – mentaliteettiä. Toisinaan kulttuuri vain odottaa yhtä ihmistä, joka ottaa sen esille ja antaa sille siivet sekä äänen. Jos luit blogini tähän saakka, niin se olet luultavasti sinä.

Mainonnasta kiinnostuneiden kesken on seurattu tarkkaavaisesti mainostoimisto Hasan&Partnersin kohtaamaa arvosteluvyöryä Facebookissa. He ovat luoneet asiakkaansa Bioenergia ry:n kanssa turve-energiaa mainostavan kampanjan, jossa suomalaiset esitetään hölmöinä aaseina ja väitetään, että turve-energiaa paremmin hyödyntämällä vanhukset eivät istuisi vetelät housuissa. Mainoksista tuohtuneet kansalaiset ovat täyttäneet mainostoimiston Facebookin ja toimiston vastineet ovat keränneet lukuisia kommentteja erityisesti kampanjaa vastustavalta taholta. Kampanjan väitteitä pidetään virheellisinä ja sävyä provosoivana, mainostoimistolta tivataan heidän vastuutaan väitteistä ja syytetään mauttomuudesta. Lisäksi kampanja on yhdistetty Hasan&Parternsin asiakkaaseen Plan Suomi Säätiöön, jolta on myös pyydetty aiheesta kommentteja.

Myös meillä Boosterilla käytiin aiheesta keskustelua. Erityisesti ihmisten tuohtumuksen kohdistuminen mainostoimistoon on mielenkiintoista, yleensä kritiikin on totuttu kohdistuvan itse mainostajaan. Keskustelimme siitä, mitä itse olemme kohdanneet, kuinka käsittelemme faktoja, joita asiakkaat meille antavat, paljonko kyseenalaistamme – ja pitäisikö meidän kyseenalaistaa enemmän? Mikä on meidän Boosterilaisten vastuu ja miten voisimme tehdä asioita vielä paremmin?

Yritysvastuun merkityksen kasvusta puhutaan markkinoinnin parissa paljon, yrityksiltä velvoitetaan vastuullista toimintaa. Yleensä keskustelu on vellonut vaate- ja ruokateollisuuden alihankintojen ympärillä, mutta nykyään ketju huomioidaan kokonaisvaltaisemmin. Mainostoimisto on yksi osa tätä ketjua, eikä se voi enää piiloutua asiakkaan taakse. Ilmiö osoittaa mainostoimistoilta odotettavan samaa vastuuta kuin muiltakin tuottajilta, muun muassa esitetyille väitteille vaaditaan luotettavia lähteitä.

Ilmassa on ollut jo pidempään kuluttajien tahto vaikuttaa kuluttamalla arvojensa mukaisesti. Tällöin läpinäkyvyys, avoin keskustelu sekä vastuun kantaminen omista teoista kasvattavat merkitystään. Hasan&Partnersin kohtaama vastustus osoittaa kuluttajien peräänkuuluttamaa vastuunkantoa.  Toimiston perustajajäsen Ami Hasanin mukaan heitä terrorisoi tällä hetkellä vain pieni, äänekäs joukko (Marmai.fi 24.2.2017). Mutta kuinka pitkään kyse on vain pienestä äänekkäästä joukosta? Se, että kuluttajien arvot konkretisoituvat oikeasti kuluttamiseksi, voi kestää pitkäänkin, mutta jyvä on jo istutettu.

Sen lisäksi, että turvesota sai minut pohtimaan vastuun merkitystä mainonnassa, olen kiinnostunut siitä, onko kampanja onnistunut vaiko ei? Herättääkö provosoiva viesti toivotun reaktion? Aionkin seuraavaksi sukeltaa tietokantojen syövereihin löytääkseni tutkittua tietoa siitä, onko tätä pystytty todentamaan. Pelkällä mutulla on vaikea nähdä, mitä hyötyä provosoinnista olisi. Vastustajat vain vastustavat entistä enemmän, kannattajat kannattavat – ja loput haluavat työntää parsat korviin jatkuvan riitelyn äärellä. Voiko provosoiva mainonta kantaa hedelmällisen, rakentavan keskustelun äärelle?

Ota yhteyttä

info@bstr.fi

Tero Luoma

0400 918 288
tero.luoma@bstr.fi

Anniina Walsh

040 529 5846
anniina.walsh@bstr.fi

Mari Dawe

050 441 3209
mari.dawe@bstr.fi

Teemu Lampinen

046 922 2849
teemu.lampinen@bstr.fi

Inspiroidu ja tilaa markkinointivinkit.

Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
Jokin meni vikaan. Tarkista antamasi tiedot ja yritä uudelleen.