Graafikon työ ei ole vain luovaa suunnittelua

bstr-linkedin-logo
BSTR Markkinointitoimisto

Harjoittelussa saimme huomata, ettei graafisen suunnittelijan työ ole vain luovaa suunnittelua. Työhön sisältyy yllättävän paljon oman työn organisointia ja priorisointia sekä tarkkaa aikatauluttamista. Suunnittelu tapahtuu BSTR:llä tiimeissä, joten myös tiimin jäsenten kanssa viestintä omista työvaiheista ja niiden etenemisestä on tärkeää. Etätyöskentely on korostanut asian tärkeyttä entisestään.

Mutta miten luovuutta vaativa työskentely sitten onnistuu järjestelmällisellä otteella? Se onkin taito, jota on tullut opeteltua harjoittelun aikana. On totta, ettei luovuus aina kuki käskemällä. Apuna tässä on hyvä työyhteisö; jos itse jää jumiin tai pyörittelemään samaa asiaa, voi työkaverilta kysyä aina neuvoja ja vinkkejä. Luovan työn ei myöskään tarvitse tapahtua aina työkoneen ääressä. Ideoida voi muuallakin, vaikka lenkin lomassa. Välillä suunnittelijan arkeen kuuluu myös toteuttavempia töitä, kuten yksittäisistä flyereita tai aineistojen korjauksia ja päivityksiä. Rutiinilla tehdyt työt ovat mukavia enemmän luovuutta ja uusia ideoita vaativien töiden lomassa.

Vaikka kevät onkin mennyt äkkiä, on siihen mahtunut monia hauskoja hetkiä työkavereiden kanssa sekä paljon erilaisia projekteja. Mieleenpainuvia projekteja ovat ehdottomasti olleet projektit, joissa olemme päässeet haastamaan itseämme.  Tällaisia olivat muun muassa strategisen suunnittelutoimisto Lite Bättre:n ilmeprojekti, jonka toteutimme yhdessä; Kaisa visuaalisen ilmeen ja brändikuvat, Mia verkkosivun ulkoasun. Myös Mian tekemä Lajina Mielen visuaalisen ilmeen rikastaminen ja verkkosivujen ulkoasun suunnittelu oli onnistunut ja mielenkiintoinen projekti. Yksi hauskimmista työpäivistä oli meidän kuvausreissumme Lemmikkien lomakodille. Saimme viettää päivän ihanien karvakavereiden seurassa Lemmikkien brändikuvia ottaen. Oli myös mahtava päästä tutustumaan heidän lämminhenkiseen työporukkaansa. 

Olemme onnekkaita, että tällä alalla harjoittelun suorittaminen on onnistunut ja etätyöskentely on ollut mahdollista. Hyvät digitaaliset työkalut ja niiden kautta yhteydenpito ovat mahdollistaneet sujuvan työskentelyn etänä, mutta samaan aikaan yhdessä. Mieleen ovat painuneet erityisesti monet yhteiset etäkahvitauot. Tämä pieni ja arkinen asia on tuonut piristystä kotona vietettyihin etätyöpäiviin. Toimistopäiviäkin on onneksi pystytty pitämään turvallisuus huomioon ottaen.

Harjoittelijan rooli oli hieman erilainen Kaisalla, sillä hän suoritti harjoittelunsa työpaikassaan. Tavoitteena oli vahvistua suunnittelijana ja näin tapahtuikin. Tutussa työympäristössä sai suoraan keskittyä tavoitteeseensa sekä saada vastuuta ja haasteellisempia työtehtäviä. Myös Mialla oli aikaisempaa kokemusta harjoittelusta markkinointitoimistossa ja toiveissa oli nyt tutustua siihen, millaista työ BSTR:n kokoisessa toimistossa on sekä vahvistaa omaa osaamistaan alalla. Harjoittelun alussa pääsi heti töiden pariin, eikä tarvinnut “jäädä kahvia keittelemään”.  Vastuuta annettiin ja osaamiseen luotettiin, mikä antoi lisäboostia tekemiseen.

Harjoittelu BSTR:llä avasi paljon ovia erilaisiin projekteihin. Täällä olemme voineet kertoa, mikä kiinnostaa ja mitä haluamme oppia lisää. Usein työtehtäviä onkin suunnattu omaa kiinnostusta kohti. Näin harjoittelusta on saanut paljon irti ja päässyt kehittämään taitojaan toivomillaan osa-alueilla. Monipuoliset projektit ovat tarjonneet erilaisia työtehtäviä: graafista suunnittelua, web desingnia, animointia, videoeditointia sekä valokuvausta. Projektit toivat ennen kaikkea luottamusta omaan osaamiseen sekä vahvistivat ammatillista itsevarmuutta. 

Onnea on ollut saada olla BSTR:n mukana matkalla huipulle.

-Mia ja Kaisa

Hyvä asiantuntija-artikkeli tai henkilötarina voi joskus tehdä asiakkaaseen suuremman vaikutuksen kuin sata mainosta. Tapahtuupa sitäkin, että somevirrassa oikealla hetkellä vastaan tullut postaus koukuttaa suoraan ostoksille –tai yritysvideo osuu herkkään suoneen ja liikuttaa kyyneliin.Sisältöjen asema onnistuneessa viestinnässä ja markkinoinnissa on keskeinen. Yrityksen palvelut ja tuotteet, uutiset ja referenssit, henkilötarinat, asiantuntijoiden näkemykset, ajan ilmiöt ja ajankohtaiset. Niissä riittää kerrottavaa, mutta miten pukea se sanoiksi eri kanavissa niin, että oikea kohderyhmä kiinnostuu, tieto kulkee ja mielikuva yrityksen brändistä vahvistuu?

Suunnitelmallista tekemistä

BSTR on viime aikoina vahvistanut rooliaan erityisesti kasvumarkkinointitoimistona. Se tarkoittaa sisällöntuotannon kannalta ennen kaikkea suunnitelmallista, strategiaan ja dataan pohjautuvaa tekemistä.Sisällöntuotannon tavoite markkinointiviestinnässä on kasvattaa myyntiä ilmanmyymistä. Siksi jutut eivät ole vain juttuja eivätkä sanat vain jotain, mitä asetellaan tekstissä peräkkäin. Jos journalismissa tavoitteena on läpinäkyvyys, markkinoinnissa taustalla vaikuttavat monet sisäänleivotut tarkoitusperät.Tekstit ovat yhtä totta ja molemmat jakavat tietoa, koskettavat ja kertovat tarinan. Näkemys kohderyhmistä on kuitenkin eri ja markkinointiviestinnässä hyvin harkittu: Asiantuntijahaastattelu tehdään yhdestä näkökulmasta, kun halutaan puhutella potentiaalisia ammattilaisia rekrymarkkinoilla. Asiakkaiden vakuuttamiseksi tarvitaan toinen näkökulma. Kun päätös kohderyhmästä on tehty, on otettu ensimmäinen askel kohti suunnitelmallisempaa tekemistä. Siitä askellus kuitenkin vasta alkaa. Tavoitteellisessa sisällöntuotannossa on tärkeää huomioida, että

  1. Teksti vahvistaa yrityksen strategiaa ja siinä määriteltyjä tavoitteita.
  2. Teksti henkii yrityksen arvoja ja pääviestejä sekä puhuu samaa kieltä brändinkanssa.
  3. Teksti vastaa tarpeisiin, jotka on löydetty keräämällä ja analysoimalla dataa asiakkaiden tarpeista, kiinnostuksen kohteista ja ostokäyttäytymisestä.
  4. Tekstin aikaansaamia tuloksia seurataan aktiivisesti ja muutoksia tehdään nopeasti, jos tulokset eivät ole tavoitteiden mukaisia.
  5. Teksti ottaa huomioon eri ostopolun vaiheissa olevat asiakkaat.
  6. Teksti muuntautuu eri näkökulmiin ja kanaviin – ja tavoittaa näin kohdennetusti useita erilaisia kohderyhmiä.
  7. Teksti löytyy helposti hakukoneilla. 

-Anne

BSTR:n vuoteen on mahtunut monenlaista tapahtumaa: suuria muutoksia, uusien asioiden opettelua sekä niin iloisia kuin haikeitakin uutisia. Tiivistimme vuotemme alta löytyvään infografiikkaan.

vuosikello-markkinointitoimisto

Huikeat jutut syntyvät useimmiten visionäärien johdatuksessa. Visionääri on idearikas, inspiroiva edelläkävijä, joka näkee asioita siellä, missä muut eivät niitä näe. Hän tuntee toimintakenttänsä ja tietää mihin se on menossa ennakoiden toimia sen mukaan. Visiointi-  ja muuntautumiskyky ovat tärkeitä ominaisuuksia eteenpäin puskevilla markkinoilla ja sellaiset yritykset selviävät myös odottamattomissa tilanteissa. 

Taantuma kolkutteli ovella kun BSTR pyöräytettiin käyntiin 12 vuotta sitten voimalla seitsemän miehen ja toimitusjohtajaksi lähti Tero Luoma. Yhteisenä visiona oli luoda työpaikka, johon on aina kiva tulla ja se on säilynyt ohjenuorana tähän päivään asti. Mutta se ei ollut ainoa määrittelevä tekijä miten asioita ruvettiin hoitamaan. 

Vuosien aikana toimintaa ohjasi yhtä paljon ammattitaito ja asioiden hoitaminen sydämellä. Nämä olivat ensimmäiset ajatukseni kun tulin taloon 5 vuotta sitten, ja ovat niitä edelleen. Tero visionäärisenä johtajana oli rakentanut BSTR:stä eteenpäin pyrkivän ja ammattitaitoisen markkinoinnin monitaitajan, jonka kumppanuudet ovat säilyneet vuosikausia, BSTR pyrkii kehittymään jatkuvasti yhdessä asiakkaidensa kanssa. Kaikessa tekemisessä on vahvasti näkynyt aito halu auttaa ja ymmärrys siitä mistä aitous syntyy, tunteista. 

Visionäärinen johtaja on kiinnostunut, innostunut ja energinen ja kaikki nämä ominaisuudet sopivat Teroon kuin nakutettu. Maailmalta imetään monipuolisesti tietoa ja innostuneena jaetaan sitä muillekin, energiasta puhumattakaan. Lisäksi menestyvillä visionääreillä on erityistaito kerätä ympärilleen ihmisiä, jotka auttavat matkalla kohti visiota. BSTR:lle on kerääntynyt ihan huikea porukka, joka on hioutunut yhteen toisiaan tukevaksi tiimiksi. Kemiat ovat löytäneet toisensa ja jengin sisäinen tahtotila on kova. 

BSTR:n historiassa tapahtuu merkittävä käänne, kun alkuperäinen kippari on tarttunut uusiin haasteisiin löydettyään samaa intohimoa ja energiaa omaavan jatkajan. Uusi toimitusjohtaja Pauliina Hautamäki on jo osoittanut selkeää visiointikykyä, eteenpäin pyrkimistä ja ihailtavaa määrätietoisuutta. Olen ollut häkeltynyt kaikista niistä ajatuksista ja niiden esittämisestä, BSTR:n kurssi on jatkossakin varmoissa käsissä. 

Myös oma matkani BSTR:llä työntekijänä päättyy toistaiseksi ja siirryn “toiselle puolen pöytää”. Päätös on ollut hyvin vaikea, sillä matka BSTR:llä on ollut vaikuttava. Juuri loppuneen äitiysloman aikana saatu perspektiivi ja asioiden peilaaminen on saanut aikaan valtavan kiitollisuuden tunteen, tähän matkaan mukaan pääseminen on ollut elämäni parhaita asioita. 

Kunnioitan valtavasti Teroa monin eri tavoin. Sain häneltä huikean määrän tietoa ja taitoja tulevaisuuteen, vapautta ja vastuuta. Nämä eivät valitettavasti ole itsestäänselvyyksiä jokaisella työpaikalla. Terolla on ihailtava tapa jakaa oppimaansa tietoa eteenpäin pyytteettä ja aito halu auttaa yrityksiä ja ihmisiä. Suomessa on valtava määrä yrityksiä, jotka ovat saaneet Terolta juuri oikeaa buustia viedä asioita maaliin ja liiketoimintaa eteenpäin. Onneksi sitä buustia on BSTR:llä tarjolla jatkossakin konsultoivassa roolissa sekä hallituksen jäsenenä.

Visioinnilla, rohkealla asenteella tulevaan ja innovoinnilla on nyt muuttuvassa maailmassa todella paljon merkitystä, kukaan ei tiedä mitä ensi vuonna tulee tapahtumaan. Uusi toimitusjohtaja Pauliina on ottanut haasteen vastaan ja tulee siinä tehtävässä rokkaamaan varmasti! Koko BSTR:n puolesta kiitän Teroa näistä visionäärisistä vuosista, jotka meille tarjosit. Pauliinalle ja kaikille BSTR:llä paljon rakkautta ja tsemppiä, olette parhaita. Ja olkoon vuosi 2021 meille kaikille hyvä.  

Hanne Pohto-Viita

Brändi syntyy vuorovaikutuksessa kohderyhmiesi kanssa. Brändi on enemmän kuin yrityksesi logo, palvelu tai tapa toimia. Brändi on pitkäjänteisiä ja johdonmukaisia tekoja, jotka herättävät asiakkaissasi mielikuvia. Vilkaise, millaisilla teoilla tie brändiin rakentuu.

strategia-brandi

Markkinointitoimisto BSTR muuttaa toimintaansa kasvumarkkinointitoimistoksi.

Nykymarkkinat ovat nopealiikkeiset, ja strategiamuutoksella pystytään vastaamaan muuttuneisiin tarpeisiin entistä paremmin. Kasvumarkkinointitoimistona BSTR pystyy tarjoamaan asiakkailleen entistä vaikuttavampaa markkinointia, jonka tulokset voidaan osoittaa konkreettisesti.

– Brändi ja markkinointiviestintä ovat työkaluja, joiden avulla luodaan kasvua. Nyt niiden hyöty voidaan viestiä kielellä, jota muidenkin kuin markkinointihenkilöiden on helppo ymmärtää, sanoo BSTR:n toimitusjohtaja Tero Luoma.

Uuden strategian mukaan BSTR on ketterä kasvumarkkinointitoimisto, joka yhdistää luovuuden ja suunnitelmallisuuden teoiksi. Nuo teot herättävät tunteita asiakkaissa ja johtoryhmissä ja näkyvät sekä tuloksena viivan alla että vastaanottajien suupielissä.

– Markkinointiviestinnän hyödyt yrityksen menestykselle nähdään edelleen liian harvassa yrityksessä. Markkinointiviestinnän tulee olla saumaton osa yrityksen tekemistä myynnin ja asiakaspalvelun rinnalla, jotta tuloksia tulee, toteaa hallituksen puheenjohtaja Marko Orpana.

Toimitusjohtaja vaihtuu

Vuodenvaihteessa BSTR saa myös uuden toimitusjohtajan. Yrityksen perustaja ja pitkäaikainen toimitusjohtaja Tero Luoma jatkaa yhtiön pääomistajana, mutta keskittyy hallitustyöhön.

Uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.1.2021 Pauliina Hautamäki, joka toimii tällä hetkellä BSTR:n asiakkuusjohtajana. Hän toimii 1.9.2020 alkaen yhtiön varatoimitusjohtajana, ja Luoma johtaa yritystä vielä vuoden loppuun. Hautamäki on kokenut markkinointiosaaja, joka on ehtinyt kasvattaa laajaa yhteistyöverkostoaan muun muassa Seinäjoen kaupungin kehitysyhtiö Into Seinäjoen sekä SeAMKin tiimeissä.

– BSTR haluaa jatkossa auttaa yrityksiä löytämään yhä strategisemman otteen markkinointinsa kehittämiseen ja toteuttamiseen. Tämä auttaa yrityksiä erottautumaan kilpailijoista, johtamaan brändiään ja markkinointiviestintäänsä faktoihin perustuen sekä kohdentamaan markkinoinnin euroja terävästi, Hautamäki sanoo.

– Hienoa lähteä asiakkaidemme kanssa yhteiselle kasvun matkalle.

Lisätietoja: 
Pauliina Hautamäki, p. 0400 754 878, pauliina.hautamaki@bstr.fi
Tero Luoma, p. 0400 918 288, tero.luoma@bstr.fi

Keräsimme BSTR:n porukalla yrityksille pieniä konkreettisia vinkkejä haastavien aikojen selättämiseen markkinoinnin näkökulmasta. Olemme jakaneet vinkkejä jo some-kanavissamme, mutta päätimme kerätä ne nyt myös yhteen blogipostauksen muodossa. Alla 14 vinkkiä.

  • Pysy aktiivisena ja tee joka päivä toimia, joiden avulla helpotat asiakkaiden ostamista. Älä passivoidu.
  • Ihmiset ovat nyt netissä. Pidä yrityksesi asiakkaiden mielessä tuottamalla sisältöä someen normaalia enemmän, jopa useita kertoja päivässä. Hyödynnä Stories.
  • Ole vallitsevaan tilanteeseen liittyen aktiivinen somessa. Ole rehellinen ja kerro, miten tilanne vaikuttaa yrityksesi toimintaan ja resursseihin.
  • Pidä mielessä aika, jolloin kriisi päättyy. Valmistaudu, jos pystyt. Silloin menestyvät ne, jotka ovat valmistautuneet ja olleet aktiivisia myös kriisin aikana.
  • Puhu markkinoinnissa myös tulevaisuuden tilanteesta. Pyri luomaan yrityksesi ympärille toivoa ja näkymää.
  • Älä tee ylioptimistisia lupauksia. Ole realistinen ja kerro realiteetit.
  • Googlaa oma palvelusi ja testaa löytyykö se hakutuloksista ekalta sivulta. Jos ei, tee toimia.
    • Hakusanamainonta
    • Sivuston hakukoneoptimointi
  • Mainosta julkaisujasi somessa. Pelkkä orgaaninen näkyvyys ei riitä.
  • Kerro yrityksesi kekseliäistä korona-innovaatioista muillekin. Kun annat ideasi yhteiseen hyvään, se tulee takaisin korkojen kera.
  • Positiiviset tarinat ja vastuulliset teot vahvistavat mielikuvaa yrityksestäsi ja ne muistetaan kriisin jälkeenkin.
  • Selvitä verkkomyynnin mahdollisuudet. Jos omaa verkkokauppaa ei ole, voiko tuotteita tarjota muihin verkkokauppoihin?
  • Keskustele yhteistyökumppanien kanssa yhteisen verkkokaupan perustamisesta. Halutun kohderyhmän ohjaaminen verkkokauppaan onnistuu varmasti.
  • Kerro korona-arjestanne: miten työnteko on teillä organisoitu ja mitä olette oppineet?
  • Nyt voi olla hyvä aika suunnitella myös tulevaa: mitä sitten kun kriisi on ohi?

– BSTR:n porukka

Mitä käyttäjät vaativat nykyaikaiselta verkkosivustolta? Miksi verkkosivustojen jatkuva mittaaminen ja käytettävyyden seuraaminen on niin tärkeää? BSTR:n web-tiimi vertaa verkkosivustoa omakotitaloon, joka vaatii jatkuvaa huoltoa, ettei se pääse rapistumaan.

Aktiivinen läsnäolo verkossa on nykypäivän yritysten elinehto. Verkkosivustojen täytyy täyttää verkon käyttäjän vaatimukset, olla helposti löydettävissä ja erottautua massasta, mielellään positiivisesti.

Verkkosivustojen tulisi olla jatkuvassa kehitystilassa, jossa niitä testataan ja parannetaan jatkuvasti.

– Verkkosivustoa voi verrata omakotitaloon. Kun talon kerran ostaa, täytyy sitä jatkossa huoltaa ja hoitaa, muuten se rapistuu. Tavoitteena on mahdollisimman hyvä koti asukkaille, samoin kuin verkkosivuston tavoite on mahdollisimman hyvä käyttäjäkokemus asiakkaalle, web-kehittäjä Henri Välisaari havainnollistaa.

– Kun teknologia ja laitteet, joilla verkkoa selataan kehittyvät koko ajan, vanhentuvat myös verkkosivustot hyvin nopeasti, web-kehittäjä Kaisa Koskela toteaa.

Sivuston toimimista tulisi seurata eri mittareilla, jotta nähdään, mikä toimii ja mikä ei. Näin löydetään myös aiheelliset kehityskohdat. Tarvittavat muutokset voivat olla joskus pieniä, kuten painikkeen koko tai valikon rakenne. Kaiken taustalla ovat aina kysymykset: Miten sivusto täyttäisi sille asetetut tavoitteet? Miten se palvelisi asiakasta vielä paremmin?

– Mittaamalla verkkosivuston toimivuutta saadaan dataa ja päästään pois mutu-päätelmistä, web-AD Kimmo Luoma kiteyttää.

Yksi erinomainen työkalu käyttäjäkokemuksen mittaamiselle on heatmap, joka antaa kullanarvoista tietoa siitä, miten käyttäjät toimivat verkkosivustoilla ja mitä he klikkaavat. Jos mittarit kiinnostavat tarkemmin, löydät markkinoinnin asiantuntijoidemme Ramin ja Matin ajatuksia niistä täältä. 

– Julkaisuvaiheessa meillä sivuston tekijöillä on aina näkemys siitä, millainen sivusto palvelee asiakasta parhaiten. Julkaisun jälkeen näkemys testataan, jotta käytettävyydestä varmistutaan. Vaikka sivusto todettaisiinkin julkaisuhetkellä toimivaksi, saattavat käyttäjien tarpeet muuttua yllättäen, Kaisa huomauttaa.

Teknologiamarkkinoille putkahtaa jatkuvasti uusia laitteita, joilla käyttäjät selaavat verkkoa. Jos sivu ei toimi oikein tietyllä laitteella, on kokemus asiakkaalle negatiivinen, mikä puolestaan vaikuttaa asiakkaan mielikuvaan koko brändistä.

Myös erilaiset hakutoiminnot ja käyttötavat, kuten äänihaku ja -käyttö yleistyvät jatkuvasti. Näitä täytyy seurata, ettei sivusto jää ajan jalkoihin. Yrityksen kohderyhmä voi myös muuttua, jolloin sivustoa täytyy jälleen tarkastella uudesta näkökulmasta. Julkaisuhetkellä pohjatyö on valmis, mutta sivusto ei.

Yrityksen markkinointiviestintää on suhteellisen helppoa toteuttaa, kun on ensin laittanut perustukset kuntoon ja miettinyt, millä äänellä on parasta puhua. Suunnitelmallisuudesta on paljon apua, mutta kannattaa myös jättää tilaa nopeille reagoinneille. Ja muistaa, että itsestäänselvyydet eivät kosketa ketään.

Verkkosivut ovat perustukset, joiden varaan rakentuu yrityksen muu viestintä. Sähköposti, uutiskirje, WhatsApp ja FB-ryhmät ovat tieverkostoja, joissa sanomat kulkevat. Kun verkkosivuilla kerrotaan yrityksen pääsuuntaviivat, niin sosiaalinen media on näyteikkuna, josta pääsee kurkistamaan nopeasti yrityksen elämään. Ja jos ihminen oikein innostuu, niin sitä kautta on helppo ottaa kontakti ja ryhtyä vaikka asiakkaaksi. Tehokas kanava saada uusia asiakkaita on myös hyvin toteutettu verkkokauppa.

Merkittävin voimavara on kuitenkin aktiiviset ihmiset, jotka vievät yrityksen viestejä eteenpäin omissa verkostoissaan. Yrityksen johto, työntekijät ja asiakkaat – ihminen puhuu parhaiten toiselle ihmiselle. Kun sanoma koskettaa ja tarvittaessa myös puree, sillä on merkitystä.

Viestinnässä suunnitelmallisuus lisää vaikuttavuutta. Tavoitteiden, kohderyhmien, pääviestien ja oikeiden kanavien määrittely auttaa selkeyttämään asioita. Ja mikä tärkeintä: viestinnän nykytilaa on arvioitava rehellisesti. Kannattaa kysyä rohkeasti ulkopuolisilta, millaiselta oman yrityksen viestintä heistä vaikuttaa. Ja hetkeksi voi istahtaa porukalla myös miettimään, tarvittaisiinko yritykselle tarina, oma dna.

Kun on selvittänyt keinot, millä kohderyhmät voi tavoittaa ja tietää myös sen, millaisella äänensävyllä yritys puhuu, niin loppuhan on sitten lastenleikkiä. Vai onko? Entäpä yrityksen visuaalinen linja, onko sellaista? Ketkä vastaavat viestinnästä? Missä kanavissa viestitään ja miten? Miten arvioidaan tuloksia ja onnistumisia? Kysymyksiä on luvassa loputtomiin ja keinojakin löytyy: Kirjaa uudet ideat tiettyyn paikkaan, pidä ajatonta sisältöä saatavilla ja kierrätä vanhoja postauksia. Seuraa, millaisen vastaanoton sisältösi saa. Kehitä jatkuvasti sisältöä, kokeile ja uudistu. Ja ennen kaikkea – viesti, että yrityksesi on olemassa.

Kun viestinnän perusasiat on hoidettu kunnialla kuntoon, on oivallinen tilaisuus lisätä pikkuisen pelkokerrointa. Varsinkin markkinointiviestinnässä kannattaa joskus irrotella ja testata, jos uudenlainen lähestymistapa asioihin kasvattaisi yrityksen kiinnostusta myös potentiaalisten asiakkaiden silmissä. Nykyään asiat muuttuvat niin nopealla tempolla, että viime viikolla toiminut tapa viestiä voi olla puolen vuoden päästä ”So last season”.

Kun katselee yritysten toteuttamaa markkinointiviestintää ulkoapäin, niin aika usein siitä puuttuu rohkeus ja yllätyksellisyys. Kuinkahan monta yritystä Suomessa on, jotka kertovat tuottavansa laadukasta ja ammattitaitoista palvelua. So what? Eikö noiden kahden pitäisi olla peruslähtökohta, kukapa sitä nyt laadutonta tekisi ja vielä heikolla ammattitaidolla. Juju onkin siinä, että miten nuo asiat tuo viestinnässään esiin. Juuri siinä meillä markkinointiviestinnän ammattilaisilla on paljonkin annettavaa.

Outi Myllymäki

Miten markkinointia mitataan ja miksi se kannattaa? BSTR:n digitaalisen markkinoinnin tiimi keskustelee nousevasta ja tarpeellisesta trendistä markkinoinnin maailmassa.

Markkinointia mittaamalla on mahdollista selvittää, paljonko markkinoinnin eri toimenpiteet tuottavat, ja mitkä markkinoinnin keinot ovat kullekin yritykselle toimivimmat.

– Numerot täytyisi kokonaisuudessaan ottaa enemmän mukaan markkinointiin. Paljonko brändiuudistus kasvatti yrityksen myyntiä? Paljonko lisäliikennettä somekampanja toi yrityksen verkkosivulle, markkinoinnin asiantuntija Matti Koski-Sipilä avaa.

Jotta markkinointia voidaan mitata, täytyy sille asettaa tavoitteet, joiden toteutuminen voidaan todeta numeerisesti. Mitattavuuden helppous riippuu paljon yrityksen toimialasta. Verkkokaupasta saa helposti monenlaisia lukuja, mutta esimerkiksi kivijalkamyymälän asiakasvirran seuraaminen on vaikeampaa.

Jotta mittareiden laatiminen ja seuraaminen on ylipäätään mahdollista, täytyy yrityksen olla kartalla omista luvuistaan. Mitä tarkempaa ja pidemmältä ajalta dataa on olemassa, sitä totuudenmukaisempia päätelmiä mitatuista luvuista voidaan tehdä.

– Esimerkiksi, jos sesongit vaikuttavat paljon yrityksen myyntiin, on numeroita verrattava edellisen vuoden vastaaviin lukuihin. Lukuja olisi siis hyvä olla käytettävissä vähintään vuoden takaa, markkinoinnin asiantuntija Rami Renko selventää.

Maltti on valttia

Toisinaan, kun yritykset innostuvat markkinoinnin mittaamisesta, saattavat toimenpiteet muuttua liiankin taktisiksi.

– Mittaamisen helppouden vuoksi yritys saattaa keskittyä esimerkiksi pelkkään digimarkkinointiin. Vaikka sekään ei ole väärin, brändin tekemiselläkin, kuten brändi-ilmeellä ja tarinalla, on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta, Matti muistuttaa.

Erilaiset markkinoinnin toimenpiteet tukevat toisiaan ja vaikuttavat kaikki osaltaan saataviin tuloksiin. Mitä paremmin markkinoinnin tekijät ovat eri toimenpiteistä perillä, sitä paremmin he pystyvät tulkitsemaan tuloksia.

Trendeistä on helppo innostua ja on luonnollista haluta lähteä niihin mukaan, mutta markkinoinnin mittaamisen aloittamista on kuitenkin syytä harkita, ennen kuin siihen ryhtyy. Mittaaminen vaatii orientoitumista ja sen täytyy olla tietyn henkilön vastuulla, muuten lukujen seuraaminen jää kiireen jalkoihin. Mittareiden käyttöönottoon menee aina aikaa ja jonkin verran myös rahaa, joten ennen sitä on hyvä miettiä, onko mittareiden seuraamiseen tarpeeksi resursseja. Lukuihin täytyy myös olla aikaa reagoida.

– Ideaalitilanteessa me markkinoinnin asiantuntijat seuraamme lukuja ja raportoimme niistä yritykselle. Tulosten pohjalta reagoimme nopeasti ja teemme markkinointiin tarvittavat muutokset. Yrityksen ei tarvitse käyttää aikaa numeroiden seuraamiseen ja matematiikkaan, Rami kuvailee.

– Vaikka luvut on helppo ottaa totuutena, on niidenkin tulkinnassa ja soveltamisessa hyvä pitää harkintakyky mukana. Me markkinoinnin asiantuntijat osaamme auttaa myös siinä, Matti huomauttaa.

Tulevaisuudessa Matti ja Rami toivovat yhä useamman yrityksen tutustuvan markkinoinnin mittaamisen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Google Analyticsin avulla pääsee jo erinomaiseen alkuun ja olisi hienoa, jos ensi vuonna joka yrityksellä olisi se käytössään.

Ota yhteyttä

Lähdetään yhdessä matkalle kohti kasvua. Mitä innostavampi matka, sitä vaikuttavampi määränpää.

Mari Dawe

Myyntipäällikkö

050 441 3209
mari.dawe@bstr.fi

Please enter your name.
Please enter a valid email address.
Please type your message.