anssi
  • Anssi Hanhimäki

    2020-10-06

Alussa oli lainaus

Avaa lempikirjasi ja selaa läpi sen ensimmäiset aukeamat. Kuljettuasi läpi esilehden, painopaikan ja tekijätietojen on hyvin todennäköistä, että ennen tarinan varsinaista alkua vastaasi tulee lainaus: sitaatti joltain toiselta kirjailijalta, suurelta ajattelijalta, lauluntekijältä, perheenjäseneltä tai muulta kirjoittajan tärkeäksi kokemalta henkilöltä.

Äkkiseltään tämä kaunokirjallisuudessa vuosisatoja vallalla ollut tapa saattaa tuntua varsin irralliselta ja tarpeettomalta hidastetöyssyltä matkalla kohti varsinaista seikkailua. Hyvin harvoin lainaus on kuitenkaan silkka käsikirjoituksen merkkimäärää paisuttava sattuma, vaan sitaatilla on teoksen, lukijan ja kirjoittajan kannalta tärkeitä tehtäviä.

Sisäänheittäjä

Lainaus johdattaa lukijan kirjan maailmaan ja teemoihin. Se asettaa tunnelman ja tarjoilee kurkistuksen siitä, mitä tuleman pitää juonta sen enempää paljastamatta. Parhaimmillaan lainaus onkin pienenä makupalana tarjoiltu maistiainen, joka sysää lukijan ahmimaan koko teoksen.

Suunnannäyttäjä

Ideat ruokkivat ideoita. Toisen tekemä työ on saattanut inspiroida kirjoittajaa tarttumaan teoksensa aiheeseen ja töytäissyt kohti uutta tuntematonta. Heikkoina hetkinä palaaminen inspiraation herättäneeseen lainaukseen auttaa tekijää tarkentamaan matkan kurssia, tukemaan käänteissä ja pitämään kiinni alkuperäisestä näkemyksestä.

Voimanantaja

Oman tarinansa matkanjohtajana toimiminen on joskus yksinäistä puuhaa. Silloin voimaa antaa ajatus siitä, että joku muukin on kulkenut näillä poluilla, rämpinyt samoissa soissa ja seilannut vieraissa karikoissa – ja jäänyt henkiin kertomaan niistä.

Uskonvalaja

Pitääkö tarinan alussa olla lainaus aina joltain suurelta ajattelijalta? Ei välttämättä, eikä ainakaan pelkästään siitä syystä, että se saisi kirjailijan tai tarinan näyttämään enemmän tärkeältä tai uskottavammalta. Testimoniaali elossa olevalta kollegalta voi valaa uskoa tekemiseen tuhat kertaa enemmän kuin sata sitaattia isoilta pelaajilta.

Vaikka liikumme vahvasti nyt kaunokirjallisuuden maailmassa, ei mikään estä laajentamasta tapaa myös muihin käyttökohteisiin. Sama toimii yhtä hyvin henkilökohtaisissa suunnitelmissa ja yritysmaailman haasteissa. Aina, kun syntyy tarve voimanantajalle tai suunnannäyttäjälle, sisäänheittäjästä nyt puhumattakaan.

Mitä lukee sinun tarinasi alussa?

Haluatko blogistamme muistutuksen?

Lähetämme pari kertaa kuukaudessa blogilinkit suoraan sähköpostiisi ja pysyt perillä markkinoinnin uusista tuulista.

Ota yhteyttä

info@bstr.fi

tero-luoma-bstr

Tero Luoma

0400 918 288
tero.luoma@bstr.fi

Anniina-walsh-bstr

Anniina Walsh

040 529 5846
anniina.walsh@bstr.fi

Mari Dawe

050 441 3209
mari.dawe@bstr.fi

bstr-pauliina

Pauliina Hautamäki

040 075 4878
pauliina.hautamaki@bstr.fi

Inspiroidu ja tilaa markkinointivinkit.

Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
Jokin meni vikaan. Tarkista antamasi tiedot ja yritä uudelleen.