09.05.2019
Ehkä sinäkin pohdit miten uskaltaa tai mistä tunnistaa rohkean, aidosti bisnestäsi uudistavan ja eteenpäin vievän idean?
Muistan, kun kuulin ensimmäisen kerran Seinäjoen Avaruuden pääkaupunki -kampanjasta. Tämä tapahtui vielä ollessani Inton pinkeissä. Jäin ihan haavi auki. Alkoi ensin naurattaa, sitten ärsyttää ja jopa epäilyttää. Olin totaalisen hämilläni. Minä! Minä, joka yleensä hullaannun uusista ideoista ja tavoista ajatella, ja peräänkuulutan räväkämpiä tapoja tehdä asioita. Esittelyn edetessä tokenin ja pääni alkoi jo keksiä otsikoita, somejakoja ja keskusteluja aiheen ympäriltä. Vieressä istuneen kollegan kanssa teki mieli huutaa: Kyllä! Tämä on mahtavaaaaa!
Oma alkuepäilyni ja hämmästykseni herätti itsessäni pohdinnan: miksi reagoin niin kuin olin reagoinut? Eteeni tuotiin jotain niin uutta, että en aluksi ymmärtänyt. Kunnes käsitin, että juuri näin pitää tehdä.
Ehkä sinäkin pohdit miten uskaltaa tai mistä tunnistaa rohkean, aidosti bisnestäsi uudistavan ja eteenpäin vievän idean? Itse en tyydy mihinkään ”flataasehen”, joten näihin kysymyksiin tulee pystyä vastaamaan kyllä:
Rohkean ja oikean idean tunnistaa myös siitä, että osa tulee rakastamaan ideaasi ja osa ei tule koskaan ymmärtämään sitä. Olet silloin valinnut kohderyhmän (onnittelut). Liiketoimintaa tukevien ideoiden kehittämisessä otetaan rohkeasti kantaa siihen miksi olemme olemassa, ketä haluamme puhutella ja miksi asiakas haluaa ostaa juuri meiltä. Mitä haluamme heille kertoa?
Tarvitsemme huikeita ideoita ja niiden suunnitelmallista markkinointia tehdäksemme parempaa bisnestä. Rohkeiden ideoiden toteutuksella otetaan tulevaisuus omiin käsiin ja luodaan oma asema.
Avaruuden pääkaupunki -kampanjan toteutusta oli ilo seurata läheltä kun silloiset kollegat kertoivat huikeista luvuista ja miten kampanja oli tavoittanut kohderyhmän, päässyt läpi mediassa ja kaiken huipuksi vahvistanut kaupunkilaisten yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ylpeyttä omasta kaupungista. Seinäjoki – avaruuden pääkaupunki – todella nousi kaikkien huulille. Rohkeus, räyheä asenne ja leikkimielisyys kantoivat tulosta ja veivät kaupunkia kohti menestystä. Nyt kaupunki on yksi finalisteista arvostetussa Finnish Comms Awards -kilpailussa. Onneksi olkoon kaupungin markkinointitiimi ja muut finalistit!
Nyt Inton pinkki on vaihtunut BSTR:n keltaiseen. Olen valmis yhdessä upean tiimimme kanssa miettimään sinun yrityksesi kanssa rohkeat avaukset, joilla te saavutatte bisneksenne tavoitteet. BSTR:n toteuttamiin ideoihin ja töihin voit tutustua täällä: www.bstr.fi/referenssit.
Kuulostiko kiinnostavalta?
Ota yhteyttä[UUTISKIRJE]
Jaamme parhaat vinkkimme, oivalluksemme ja onnistumisemme noin kerran kuukaudessa.