Matti_bstr
  • Marja Kleimola

    2018-02-02

Nimellä on suuri merkitys

Tämän totesin viikonlopun suuressa perhetapahtumassa. Näin ystäväpiiri kuvaili tätä tapahtumaa, ja myönnän, että itsellekin se oli juuri tällainen. Uusi tarinasivu kääntyi elämässäni vaikuttaen myös perheeni arkeen. Jännityksellä odotan, millaisia tarinoita, muistoja, kommelluksia ja uusia tapahtumia tämän myötä syntyy.

Paljastanpa tämän suuren perhetapahtuman, jonka myötä vastaanotin onnitteluviestejä myöhään lauantai-iltana. Jonka myötä vastailin erilaisiin kysymyksiin. Jopa tavanomainen lauantaisauna jäi väliin ja jopa minä iltaunisena jaksoin valvoa pidempään. Tapahtuman, jonka myötä tunnen suurta ylpeyttä.

Olen nyt kuplavolkkarin omistaja yhdessä tyttäreni kanssa.

Onnellisen perhetapahtuman myötä aloimme koko perheen voimin tutkia tätä projektia. Samalla kun miesväki konttasi ja tiiraili auton pohjaa, tutki moottoria ja repi auton takaistuinta pois, keskityimme tyttäreni kanssa paljon tärkeämpiin asioihin. Omistajien nimet pitää näkyä autossa. Missä kohdassa? Lempinimet vai etunimet? Millä tavalla kirjoitettuna? Ja sitten se iso kysymys tuli meidän kummankin mieleen: Mikä meidän automme nimi on, pitäähän noin upealla kuplalla nimi olla? Nimen täytyy sopia tälle autolle, lisäksi sen pitää kuvastaa meitä. Auton nimen pitää myös näkyä ulkopuolelle.

Otimme tussin ja valkoista paperia ja suunnittelimme signeerauksia. Paperi täyttyi erilaisista versioista. Havahduimme, kun miesväki imuroi autoa sisältä ja kehotti (ehkä käski olisi sopivampi ilmaisu..) meitä imuroimaan MEIDÄN autoa, koska se työ kuuluisi meille. Kommentoimme, että meillä on nyt hieman tärkeämpää tekemistä, keksimme autolle nimeä. “Sehän tässä nyt varmasti tärkeintä onkin”, kuului miesväen suusta turhautuneena. Eivät ymmärtäneet.

Nimellä on suuri merkitys. Se antaa ensimmäisen mielikuvan, herättää kysymyksiä, uteliaisuutta, ehkä jopa hauskuutta. Nimessä on aina jotain tunnetta: tulee tarve tietää, miten on päädytty juuri tiettyyn nimeen. Tuleehan nimetystä aina nimensä näköinen…

Meidän kuplavolkkarista tuli Valma. Tietenkin isoilla kirjaimilla kirjoitettuna, muuten se loukkaa omistajien tunteita. Auton nimi kirjoitetaan takaluukkuun, jotta perässä ajavat näkevät auton nimen. Näin tyttäreni ohjeisti. Ja minun etunimeni tulee kuskin puolelle oveen ja tyttäreni nimi apukuskin puolelle oveen. Ei vain kuplavolkkari, vaan yksilöitynä meille, Valma. Aivan nimensä näköinen.

Vaaleansininen Valma on vuosimallia 1974, aivan originaali… kesää, jätskiä ja ajokilometrejä odotellessa. Nyt voimme (tai miesväki voi) hyvällä omallatunnolla keskittyä auton kunnostamiseen, kun saimme tyttäreni kanssa päätettyä ne tärkeimmät jutut.

Ota yhteyttä

info@bstr.fi

Tero Luoma

0400 918 288
tero.luoma@bstr.fi

Anniina Walsh

040 529 5846
anniina.walsh@bstr.fi

Mari Dawe

050 441 3209
mari.dawe@bstr.fi

Teemu Lampinen

046 922 2849
teemu.lampinen@bstr.fi

Inspiroidu ja tilaa markkinointivinkit.

Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
Jokin meni vikaan. Tarkista antamasi tiedot ja yritä uudelleen.