Pakkaus on puoli ruokaa

Hanna Heikkola

Kukapa meistä ei joskus olisi pysähtynyt kaupassa ihastelemaan tuotetta, jonka pakkaus kiinnittää huomion kaikkien muiden vastaavien tuotteiden keskellä. Se voi olla väri, muoto, kuvitus tai erikoisen mallinen pakkaus, johon katse pysähtyy. Hyvin suunniteltu ja toteutettu pakkaus erottuu, jää mieleen ja parhaimmillaan johtaa ostopäätökseen. 

Pakkaus ei ole vain kaunis pinta, vaan sillä on useita tehtäviä. Siksi pakkauksen suunnitteluun kannattaa suhtautua vakavuudella muttei vakavasti.

Pakkaus suojaa tuotetta 

Lähtökohtaisesti pakkauksen tärkein tehtävä on suojata tuotetta. Riippuu tuotteesta, kuinka hyvin se pitää pakata ja suojata esimerkiksi säilyvyyttä ajatellen tai kuljetuksen ajaksi, jotta se pysyy ehjänä. Tämä korostuu erityisesti verkkokauppatilauksissa. Kukapa haluaisi vastaanottaa paketin, jossa on rikkinäinen tuote, ja nähdä sen jälkeen vaivan reklamoida ja palauttaa tuote. Niinpä, ei kukaan. Säästä siis omaa ja asiakkaan aikaa huolehtimalla siitä, että tuote on asianmukaisesti pakattu ja kestää mahdolliset matkalle osuvat kolhut. Toisaalta tähän kuten moneen muuhunkin asiaan pätee vanha viisaus – kohtuus kaikessa. Älä ylipakkaa. Säästät pakkauskuluissa ja säästät luontoa.

Pakkaus kertoo tuotteesta

Pakkaus kertoo tuotteesta oleellisen tiedon. Mikä se on, mitä se sisältää, miten sitä käytetään, kuka tuotteen on valmistanut jne. Ja nämä samat tiedot eri kielillä. Tuotteesta ja käyttötarkoituksesta riippuen asiaa voi olla hyvin vähän tai erittäin paljon. Pakkausta suunniteltaessa pitääkin ottaa huomioon, että kaikki tarvittava tieto saadaan mahtumaan ja vielä luettavan kokoisena tekstinä. Esimerkiksi elintarvikepakkauksia koskee tarkat säännökset, joissa on määritelty pakolliset pakkausmerkinnät. 

Pakollisten merkintöjen ohella pakkauspintaa voi hyödyntää myös muuhun viestintään. Ehkäpä haluat kertoa lisää brändistäsi tai muista tuotteista. Pakkaus on oiva paikka tähän, sillä se päätyy kotiin saakka ihmeteltäväksi. Selkeisiin kierrätysohjeisiin kannattaa myös panostaa. Kuluttajan arki helpottuu, kun pakkauksen ja tuotteen kierrättäminen on ohjeistettu selkeästi.

Pakkaus kiinnittää huomion

Parhaimmillaan pakkaus toimii huomion kiinnittäjänä ja erottaa sen kilpailijoiden tuotteista kaupan hyllyllä. Hyvin suunnitellussa pakkauksessa on huomioitu pakkausmateriaali, pakkauksen muoto ja visuaalisuus. Mikään osa-alue ei ole toista vähäisempi ja niiden tulee olla linjassa keskenään. Jos esimerkiksi luksustuotteen pakkaus on visuaalisesti muuten upea, mutta pakkausmateriaali antaa halvan vaikutelman, kokonaisuus ei silloin vastaa tavoiteltua mielikuvaa.

Mikäli sinulla syttyi kipinä panostaa pakkaussuunnitteluun, mutta et tiedä mistä lähtisit liikkeelle, me osaamme auttaa. Voit aloittaa tutustumalla pakkaussuunnittelun referensseihimme.

– Hanna Heikkola
Asiakkuusjohtaja, BSTR luova markkinointitoimisto

Ota yhteyttä

Lähdetään yhdessä matkalle kohti kasvua. Mitä innostavampi matka, sitä vaikuttavampi määränpää.

Mari Dawe

Myyntipäällikkö

050 441 3209
mari.dawe@bstr.fi

Please enter your name.
Please enter a valid email address.
Please type your message.