29.05.2024
Koostin sinulle viiden kohdan inspiraatiolistan ideoista ja esimerkeistä, miten pakkauspintaa voidaan hyödyntää muuhunkin kuin pakollisten tietojen listaamiseen.
Elämme maailmassa, jossa pakkaussuunnittelua ohjaa hyvinkin tarkka lainsäädäntö. Varsinkin elintarvikepakkaamisessa tila on usein jo lähtökohtaisesti pieni. Puhumattakaan sen jälkeen, kun olet saanut aseteltua paikoilleen kaiken lakisääteisen: Tuotenimen, painon, ainesosaluettelon, ravintosisällön, parasta ennen -merkinnät jne.
Tämän jälkeen on syytä muistaa vielä eri kieliversiot riippuen myydäänkö tuotetta vain Suomessa tai kenties muualla Euroopassa.
Olisi kuitenkin tärkeää jättää tilaa myös niille elementeille, jotka erottavat tuotteesi kilpailijoista. Kirjoitin viime vuonna blogin brändin ja pakkaussuunnittelun liitosta. Tässä kirjoituksessa sivuttiin sitä, miten pakkauspinnasta otetaan kaikki irti.
Nyt loikataan syvemmälle aiheeseen. Koostin sinulle viiden kohdan inspiraatiolistan ideoista ja esimerkeistä, miten pakkauspintaa voidaan hyödyntää muuhunkin kuin pakollisten tietojen listaamiseen.
Kerro, miksi olet kehittänyt juuri tämän tuotteen ja mistä lähtökohdista se syntyi. Mitä uutta kuluttaja mahdollisesti saa juuri sinun tuotteestasi?
Kerro esimerkiksi mistä tuotteen makumaailma on saanut inspiraationsa tai mistä raaka-aineet ovat peräisin ja miksi. Käytä tarinankerronnassa omaa persoonallista tyyliäsi ja anna sen näkyä.
Kuluttajia kiinnostavat tarinat ja eritoten ihmiset. Saat tuotteesi heti lähemmäs kuluttajan sydämiä, kun tuot rohkeasti esille itseäsi tekijänä.
Voit kertoa myös brändisi arvoista tai miksi valitsette tehdä asioita kuten teette. Mikä ajaa teitä eteenpäin?
Ole rohkea tarinaa pohtiessasi. Muista, että romaanin mittaa sinun ei tarvitse kirjoittaa. Todennäköisesti pakkauspintakaan ei taivu siihen. Muutama lause riittää.
Kerro tuotteestasi jokin mielenkiintoinen yksityiskohta tai ominaisuus. Tuotteesi voi olla esimerkiksi hävikkituote. Tämä kannattaa ehdottomasti kertoa pakkauksessa.
Onko pakkausmateriaalissasi jotain erikoista? Kerro miksi olet päätynyt tähän valintaan tai hyödyttääkö se esimerkiksi ympäristöä.
Pakkaus on onnistunut, kun se jättää käyttäjälle hyvän maun suuhun ja luo vau-efektin. Tuotteen visuaalisuutta ei ole pakko rajoittaa vain niihin pintoihin, jotka ovat näkyviä kaupan hyllyllä.
Voisitko jatkaa käyttökokemusta myös siihen hetkeen, kun kuluttaja avaa paketin ja käyttää tuotetta. Tuo tarinoita, visuaalisia elementtejä tai lisätietoa tuotteesta myös pakkauksen sisäpintoihin.
Näin luot käyttäjälle hyvää mieltä joka kerta, kun hän avaa pakkauksen tai ostaa tuotteesi uudelleen. Tämä on täydellinen loppusinetti tuotteen käytölle. Yllätä pakkauspinnan luovalla käytöllä!
Älä unohda myöskään erilaisia pakkaus- tai etikettimateriaaleja tai erikoisefektejä painopinnoissa. Näiden kohdalla on toki hyvä muistaa, että ei efektiä efektin vuoksi. Perustele itsellesi miksi teet minkäkin valinnan.
Tätäkin on hyvä pohtia. Älä yritä ujuttaa pakkaukseesi väkisin kaikkea mahdollista. Jos jonkin asian sanoittaminen tuntuu haastavalta tai väkinäiseltä, on siinä kohtaa hyvä pohtia onko tieto tarpeellinen tai kertooko se aidosti tuotteestasi.
Ethän yritä väkisin kertoa tuotteestasi jotain sellaista, mitä se ei ole. Älä kiertele äläkä kaartele.
Vähemmän on enemmän tässäkin tapauksessa. Palauta mieleesi kenelle tuotteesi on tarkoitettu, kuka sitä ostaa ja käyttää. Tämä auttaa paljon, kun teet valintoja siitä, millaisia asioita pakkaukseen päätät tuoda. Muistuta itseäsi, että tuotteesi ei ole kaikkea kaikille.
[UUTISKIRJE]
Jaamme parhaat vinkkimme, oivalluksemme ja onnistumisemme noin kerran kuukaudessa.