Lakeuden Etappi

Uuden jäteaseman nimi kierähti kiertotaloudesta

Tavoitteena oli luoda nimi, joka olisi moderni, selkeä, sujuva ja nokkelakin. Sellainen, joka sopisi ihmisten suuhun sekä kuvaisi kiertotaloutta ja jäteaseman tapaa toimia.

Mietimme etappilaisten kanssa yhteisessä työpajassa, miltä nimen pitäisi tuntua ja maistua. Hahmottelimme ensin lyijykynällä paperille sanan kierto, ja sen päälle pakkausmerkin. Tuijoteltuamme sanaa paperilla tovin, kirjaimet e ja r sanan keskeltä lähtivät vaihtamaan paikkaa, kiertämään toistensa ympäri. Siitä tuli RE-piste.

RE-sanaan tiivistyy paljon asiaa. Englanniksi recycling merkitsee kierrätystä ja re uudistamista. Sähköpostissa re-viesti on vastaus, mikä sopii palvelevan ja neuvovan jäteaseman henkeen. Kun RE oli valmis, tarvittiin enää kiinnityskohta eli piste. Piste perässä vahvistaa, että jäteasema on fyysinen paikka, joka löytyy kartalta. Samalla se helpottaa nimen sopivuutta pohjalaiseen suuhun – saa ääntää pohjalaisittain ja sanoa ”Ree-piste”. 

Jotta suunnistaminen jäteasemalla olisi mahdollisimman helppoa, myös aseman eri alueille luotiin omat nimet ja tunnukset. Niistäkin on ylimääräinen karsittu pois niin, että RE-pisteen pelkistetty tyyli jatkuu. Kun saavut RE-pisteelle, matka alkaa Hubista ja jatkuu Tuubiin tai Tarhaan.

Tämän työn tiimi

Anne Kohtala

anne.kohtala@bstr.fi

Anssi Hanhimäki

Konseptisuunnittelija

050 505 3815
anssi.hanhimaki@bstr.fi

Viivi Kristo

Asiakkuusjohtaja

050 472 0999
viivi.kristo@bstr.fi

Innostavia kasvutarinoita

Luomala Watches

Kun inspiraatio luonnosta yhdistyy metallimusiikin rytmiin ja mikromekaanikon kädentaitoihin.

Lite Bättre

Visuaalinen ja sanallinen identiteetti, joka viestii intohimosta auttaa muita tekemään

Kone-Ketonen

Visuaalinen ilme ja pääviestit omien reittien kulkijoille.

Ota yhteyttä

Lähdetään yhdessä matkalle kohti kasvua. Mitä innostavampi matka, sitä vaikuttavampi määränpää.

Mari Dawe

Myyntipäällikkö

050 441 3209
mari.dawe@bstr.fi

Please enter your name.
Please enter a valid email address.
Please type your message.