ITR Häggblom

Kasvumarkkinointi
ITR Häggblomin verkkosivu

ITR Häggblom aloitti markkinoinnin BSTR:n avulla

ITR Häggblom aloitti toimintansa Kokkolassa vuonna 2022,  kun kansainvälisesti tunnettu italialainen brändi ITR jalkautui entistä tukevammin Suomeen ja perusti uuden tytäryhtiön Suomeen.

Yrityksessä tuotepäällikkönä toimiva Tuomo Holm kertoo, että yhteistyö BSTR:n kanssa lähti liikkeelle perusasioista.

–  Alkupiste oli siinä, kun lähdimme pohtimaan, miltä haluaisimme ulospäin näyttää, hän kertoo.

Markkinoinnin mittareita seurataan tarkasti dashboardin avulla ja luvut lähtivät pian kehittymään toivomaamme suuntaan.

Tuomo Holm
Tuotepäällikkö, ITR Häggblom

Tavoitteena suunnan näyttäminen

BSTR:n avustuksella selvitettiin yrityksen asiakastyypit, suunniteltiin pääviestit sekä laadittiin markkinointisuunnitelma ja somesisältökalenteri. Lisäksi yritys aloitti digimarkkinoinnin BSTR:n Digipolku-palvelun myötä.

– Perinteisesti meidän alalla markkinointi on ollut se välttämätön paha, mutta me haluttiin lähteä muuttamaan tätä ja tavoitteena onkin ollut siirtyä harrastelijamaisesta markkinoinnista ammattimaisempaan suuntaan.

Holmin mukaan suomalaisten yritysten perisynti, varsikin konepajateollisuudessa, on pitää kynttilää vakan alla.

– Ei olla ylpeitä ulospäin siitä työstä ja tuotteista mitä tehdään.

Holm on sitä mieltä, että yritysten pitäisi ottaa enemmän oppia amerikkalaisilta markkinoilta, huutaa enemmän tuotteista ja palveluista. Näin jäädään ihmisten mieliin ja voidaan vaikuttaa ostopäätöksen tekijään.

ITR Häggblomin esitteitä

BSTR:llä tiedetään miten markkinointia tehdään

Mieleen jäämistä ja sitä kautta ostopäätöksiin vaikuttamista ITR Häggblom on lähtenyt hakemaan markkinointikumppaanuudella BSTR:n kanssa. Holmin mukaan markkinointikumppanin pitää ymmärtää yrityksen toimintaa tosi hyvin, että se pystyy ehdottamaan toimintaan sopivia markkinointiratkaisuja. 

  Minun mielestä BSTR:llä on hyvin hanskassa sosiaalinen media jokaisella alustalla. Tiedossa on niiden markkinointikikat sekä dos ja don’ts -jutut, eli mitä kannattaa välttää ja mitä suosia.

Sosiaalisen median tietämyksen lisäksi Holm on tyytyväinen siihen, että BSTR:llä markkinointia tehdään niin että se on myös numeerisesti seurattavaa.

ITR Häggblom instafeed

Sujuvaa yhteistyötä ja käytännönläheisiä työkaluja

Analytiikan ja somen lisäksi ITR Häggblomilla ollaan tyytyväisiä yhteistyön käytäntöihin.

  Keskinäinen kommunikointi on sujuvaa, välitöntä ja lämminhenkistä. Lisäksi tarvittaessa nopeisiinkin liikkeisiin on pystytty.

Yhteistyön kautta ITR Häggblomilla on otettu käyttöön työkaluja, jotka nopeuttavat ja helpottavat arjen markkinointitöitä. BSTR:llä suunniteltiin ITR Häggblomin käyttöön graafisen suunnittelun pohjat, joita yrityksen työntekijät voivat käyttää itsenäisesti Canva-ohjelmassa.

  Jokaisella yrityksellä pitäisi olla käytössä Canva, koska sillä pystyy hyvinkin vaatimattomilla taidoilla varustettu henkilö tekemään täysin julkaisukelpoista materiaalia.

Tutustu myös

Ota yhteyttä

Kaikki yhteystiedot

Tero Luoma BSTR

Tero Luoma

Hallituksen puheenjohtaja, perustaja
Ota yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Inspiroidu ja tilaa markkinointivinkit.

Uutiskirje

[UUTISKIRJE]

Jaamme parhaat vinkkimme, oivalluksemme ja onnistumisemme noin kerran kuukaudessa.