Matti_bstr
  • Jussi Ojala

    2017-01-02

Idea

Vuosi 2016 alkaa kääntymään loppusuoralle ja markkinoijan näkökulmasta on yhteenvedon aika. Kirjataan ylös mitä on tehty ja mitä on jäänyt tekemättä. Suosittelen tässä kohtaa rehellistä ja avointa arviointia toimista, koska ilman sitä seuraavasta vuodesta on lähtökohtaisesti tulossa edeltäjänsä kopio. Ei pelätä epäonnistumisia, eikä yritetä peitellä niitä. Opitaan virheistä ja lähdetään seuraavaan vuoteen raikkaalla asenteella. Vuodesta 2017 tulee erilainen!

Vuoden 2017 markkinoinnista tulee erilainen ideoiden avulla. Halusin pitää otsikkoni ytimekkäänä, mutta lisäisin tähän vielä, että aitojen persoonallisten ideoiden avulla. Uskallan sanoa sen nyt ääneen; Jounin Kauppoja on syntynyt sosiaaliseen mediaan viimeisen vuoden aikana liian paljon. Huutomerkit ja isot kirjaimet postauksissa lisääntyvät viikoittain ja ”hei tästähän saa kertoa kaverillekin” -lausahdusta on kuultu jo riittävästi. Jounin Kauppoja voi olla vain yksi ja se riittää.

Sisältöjen määrä eri kanavissa on valtava. Jokaisella kuluttajalla on mahdollisuus itse määrittää, millaisia henkilöitä, brändejä ja toimijoita he seuraavat. Facebookin kiristyvä valvonta ja mainosten estotyökalut poistavat onneksi viimeisetkin verkon täytteet. Yrityksen tulisi tuottaa jotakin lisäarvoa kuluttajalle, ja se lisäarvo ei voi olla kilpailu, johon voi osallistua tykkäämällä, kommentoimalla, tägäämällä, jakamalla tai viheltämällä. Lopetan jokaisen yrityksen seuraamisen, joka sortuu tähän maailman yksinkertaisimpaan ideaan. Meidän on aika tuoda yrityksen erilaisuus esille ja luottaa sen arvoihin, visioon ja missioon.

On tutkittu, että jopa 61 prosenttia kuluttajista etsii tietoa verkosta ennen ostopäätöksen tekemistä. Verkkokaupassa tämä prosentti on vieläkin korkeampi. Kaikki tarvittava tieto ostopäätöksen vahvistamiseen on suurimmalla osalla mukana ympäri vuorokauden. Milleniaali sukupolvi ei jätä kännykkää pois missään vaiheessa, ja suurin osa asettaakin sen turvallisesti tyynyn alle nukkumaan mennessä.

Jos se ei sitä vielä ole ollut, niin tehdään vuodesta 2017 ideoiden vuosi. Mietitään ensin, mitä me haluamme kertoa ja miksi se kiinnostaisi ketään. Vasta sen jälkeen miten me sen teemme. Uskon vahvasti siihen, että ihmisiä kiinnostaa kaikista eniten se, minne yritys voi heidät viedä. Me elämme aikaa, jolloin yrityksen kulttuuri saa herätä henkiin ja kertoa tarinaa paremmasta tulevaisuudesta. Jokaisella yrityksellä on oma kulttuuri, jota voisi kuvailla myös sieluksi. Jos yritys yrittää olla kuten joku toinen, jää meiltä näkemättä yksi hieno tarina imitaation takaa.

Ota yhteyttä

info@bstr.fi

tero-luoma-bstr

Tero Luoma

0400 918 288
tero.luoma@bstr.fi

Anniina-walsh-bstr

Anniina Walsh

040 529 5846
anniina.walsh@bstr.fi

mari-dawe-bstr

Mari Dawe

050 441 3209
mari.dawe@bstr.fi

teemu-lampinen-bstr

Teemu Lampinen

046 922 2849
teemu.lampinen@bstr.fi

Inspiroidu ja tilaa markkinointivinkit.

Syötä kelvollinen sähköpostiosoite.
Jokin meni vikaan. Tarkista antamasi tiedot ja yritä uudelleen.