Kuinka tuottaa kiinnostavaa sisältöä sosiaaliseen mediaan? Osa 1: sosiaalisen median strategia

Mari Hirvelä

Sosiaalinen media on parhaimmillaan erinomainen markkinointikanava, kunhan sitä käyttää suunnitelmallisesti. Mikä toimii yhdellä, ei palvele toista ja mikä toimi eilen, ei välttämättä toimi enää tänään uudelleen. 

Kiinnostavuuden lisäksi sosiaalisen median sisältöjen tulee palvella yrityksen liiketoiminnallisia tavoitteita. Ennen sisällöntuotannon aloittamista onkin hyvä idea laatia sosiaalisen median strategia kuvaamaan miten hyödynnät sosiaalista mediaa näiden tavoitteiden saavuttamisessa ja miten mittaat onnistumistasi siinä. Käytännössä sosiaalisen median strategia on siis suunnitelma siitä, miten saat haluamasi sisällöt ja kohderyhmät kohtaamaan sosiaalisessa mediassa. 

Tässä seitsemän kohtaa, joihin vastattuasi sinulla on hyvät lähtökohdat onnistuneeseen sometekemiseen.

  1. Tavoitteet. Mieti, miksi olet sosiaalisessa mediassa ja mitä haluat somemarkkinoinnilla saavuttaa. Tavoitteiden tulee olla linjassa yrityksen liiketoiminnallisten tavoitteiden kanssa. Tavoite voi olla esimerkiksi brändin tunnettuuden kasvattaminen, brändi- tai työnantajamielikuvan rakentaminen tai liikenteen ajaminen yrityksen verkkosivustolle. Kirkas tavoite selkiyttää myös yksittäisen julkaisun laatimista.
  2. Asiakaspersoona. On helpompi valita sanansa, kun tietää ketä haluaa puhutella. Määrittele siis yrityksellesi asiakaspersoona eli ihanneasiakas. Tunnistamalla hänen arvonsa ja murheensa, pystyt tarjoamaan ratkaisua hänen ongelmaansa.
  3. Kanavavalinnat. Mieti myös missä kanavissa tavoitat ihanneasiakkaasi. Tällä on merkitystä myös sisällöntuotannon kannalta, sillä eri somekanavilla on omat erityispiirteensä ja -vaatimuksensa. Tutustumalla valitsemiesi kanavien toimintaan vältyt yllätyksiltä ja sisältösi suosio ei jää kiinni teknisistä seikoista. 
  4. Vuosikello ja/tai sisältösuunnitelma. Tunnet varmasti toimialasi sesongit kuin omat taskusi, mutta kirjaamalla ne ylös vuosikelloon hahmotat paremmin koko kuvan. Täydennä suunnitelmaa sisällöntuotannon kattoteemoilla ja konkreettisilla postausaiheilla, mutta jätä tilaa myös muutoksille ja spontaaniudelle.
  5. Sisältötyypit.  Määrittele muutama eri sisältötyyppi sosiaalisen median sisällöillesi. Näitä voivat olla esimerkiksi blogipostaus, referenssitarina, henkilöesittely, tietoisku, kannanotto ajankohtaiseen aiheeseen, ote yrityksen arjesta tai vaikkapa katsaus sen historiaan. Tyhjästä on vaikea nyhjäistä, ja usein tietyt raamit helpottavat luomisen tuskaa.
  6. Mainonta. Orgaanisen näkyvyyden lisäksi voit tavoittaa suuremman joukon ihmisiä mainostamalla. Mainostamalla voit kohdentaa sisältösi esimerkiksi demografisten ominaisuuksien tai mielenkiinnon kohteiden perusteella – toisin sanoen ihmisille, jotka ovat jo valmiiksi kiinnostuneita aiheesta. Allokoi siis osa markkinointibudjetistasi sosiaalisen median mainonnalle.
  7. Analytiikka. Analysoimalla sisältöjesi tuottamia tuloksia suhteessa tavoitteisiisi saat tietää mitkä sisältösi ovat olleet kiinnostavimpia ja näin palvelleet tarkoitustaan parhaiten.

Kiinnostavan somesisällön tuottaminen on siis tavoitteellista, suunnitelmallista ja asiakaslähtöistä tekemistä. Lopputulos voi organisaatiosta ja sen tavoitteista riippuen olla mitä vaan, mutta kiinnostavuuden määrittelee lopulta yleisö. 

Tutustu seuraavaksi postaussarjan toiseen osaan, jossa pureudutaan tekstisisältöjen tuottamiseen.

Mari Hirvelä
Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija, BSTR

Ota yhteyttä

Lähdetään yhdessä matkalle kohti kasvua. Mitä innostavampi matka, sitä vaikuttavampi määränpää.

Mari Dawe

Myyntipäällikkö

050 441 3209
mari.dawe@bstr.fi

Please enter your name.
Please enter a valid email address.
Please type your message.