Fresh Servant

Elintarvike
Fresh nettisivut ja instagram

Mistä syntyy hyvä mainostoimistoyhteistyö elintarvikeyrityksen kanssa?

Fresh Servantin Hetki-valmisruokavalikoimaan saattaa tulla vuoden aikana useita kymmeniä uusia tuotteita. Ennen kuin tuotteet pääsevät kauppojen hyllyille täytyy salaatit, leivät ja puurot saada asianmukaisiin pakkauksiin ja tieto uusista tuotteista kulkeutumaan sekä kaupoille että kuluttajille.

Meillä tulee tiuhaan uusia tuotteita ja lanseeraamme kerralla paljon. Se laittaa mainostoimistonkin koville. Hyvin ollaan kuitenkin saatu kaikki ajallaan valmiiksi ja yhteistyö on ollut sujuvaa ja miellyttävää. Palavereissa tunnelma on välitöntä ja siinä voi höpötellä muitakin kuin työasioita.

Elina Välisaari
Valmisruokapäällikkö, Fresh Servant

Lakisääteiset pakkausmerkinnät vaativat tarkkuutta

Elintarvikepakkausten merkinnöissä on paljon erilaisia säädöksiä, jotka täytyy ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Täytyy esimerkiksi tietää, minkä kokoista ja väristä tekstin täytyy olla.

– ­BSTR:llä ollaan tosi hyvin perillä näistä asioista ja huolehditaan ne kuntoon,
Elina sanoo.

– Meidän päässä tehdään hommia välillä tosi kiirellä, joten pakkausteksteistä saattaa herkästi jäädä joku sulkumerkki puuttumaan. Se saadaan kuitenkin korjattua hyvissä ajoin, koska BSTR:llä on oikolukija aina tarkkana, hän jatkaa.

Kokemus elintarvikkeiden markkinoinnista näkyy ja tuntuu

BSTR:n elintarvikealan tuntemus saa kiitosta myös Freshin brändi- ja viestintäkehittäjä Hanne Pohto-Viidalta. Hannen mukaan BSTR:llä on paljon hiljaista tietoa elintarvikealasta.

– BSTR:llä on hyvin tiedossa se, miten kaupoille myydään. Se helpottaa paljon meidän työtä, kun mainostoimistossa ymmärretään meidän alan toimintakenttää, eikä yritetä tuputtaa meille täysin sopimattomia ratkaisuja, hän sanoo.

Odotusten ylittäjä

Elintarvikealan tuntemuksen lisäksi Hanne ja Elina arvostavat BSTR:n kykyä tuottaa uusia ideoita.

– Nyt oltiin joku aika sitten tekemässä julisteita kauppoihin. Meillä oli niihin jo tekstit olemassa, mutta sitten saatiin vastapallona BSTR:ltä vielä paremmat tekstit, Hanne sanoo.

– BSTR:llä on sellaista palvelualttiutta. Halutaan laittaa aina vähän paremmaksi, mitä on tilattu, hän jatkaa.

Tee käänne kohti kasvua. Ota avuksi BSTR:n markkinointitiimi. Lue lisää.

Tutustu myös

Ota yhteyttä

Kaikki yhteystiedot

Tero Luoma BSTR

Tero Luoma

Hallituksen puheenjohtaja, perustaja
Ota yhteyttä

Tilaa uutiskirje

Inspiroidu ja tilaa markkinointivinkit.

Uutiskirje

[UUTISKIRJE]

Jaamme parhaat vinkkimme, oivalluksemme ja onnistumisemme noin kerran kuukaudessa.